Pienyrityskeskuksen pääsivulle
  Delfoi Akatemia Ohjelma Päättötyöt Raportit Uutisia Valokuvat

In English









Yhteystiedot

Uutisia

13.3.2006

Delfoi Akatemiasta koulutettu nuori nainen saa potkua urakehitykseen

"Tuntuu kuin polkisin vähän paikoillani työelämässä tällä hetkellä. Kaipaan, että joku vähän sparraisi tässä kohdassa uraa". Näin Kansanterveyslaitoksella tiedottajana toimiva Satu-Marja Mynttinen kuvailee, miksi hän innostui Helsingin kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksen Delfoi Akatemia -johtamisvalmennuksesta.

Joulukuussa 2005 käynnistynyt Delfoi Akatemia on 15 opintopisteen johtamisvalmennus, joka kehittää opiskelijoiden omaa johtamisidentiteettiä; valmennusohjelmassa opitaan johtamisen teemoihin liittyen taloudellisen ajattelun kokonaishallintaa, systeemistä ajattelua, ratkaisukeskeistä työskentelyä ja vuorovaikutustaitoja. Ryhmän 30 opiskelijaa ovat iältään 24-35 -vuotiaita naisia Tavoite 3 -ohjelman alueelta.

Satu-Marja Mynttisellä on kaksi akateemista loppututkintoa, toinen yleisestä historiasta ja toinen metsäekonomiasta. Koko työura on kulunut erityisalojen viestintätehtävissä. Ensin paperipuolen ja nyt terveydenhuollon väen kanssa Kansanterveyslaitoksen tiedottajana. Delfoi Akatemian osallistujat tekevät työtä eri aloilla, ja sitä kautta syntyy erilaisia verkostoja.

  • Olen hyvin onnellinen tästä verkostoitumisesta. Tätä ennen olen työelämässä ollut aina tekemissä vain yhden sortin edustajien kanssa. Nyt lääkäreiden. Akatemiassa meitä on 30 suurin piirtein samanikäistä eri aloilta yhdessä, mikä on toiminut tosi hyvin. Pidämme varmasti yhteyttä myöhemminkin, Mynttinen arvioi.

Mynttinen tekee osa-aikatyötä ja osallistuu koulutukseen omalla kustannuksellaan. "Tämä on itseni kehittämistä omasta halusta, omilla resursseilla, omalla ajalla ja varoilla".

  • Akatemiassa on käyty läpi, minkälainen olisit ajatuksiltasi johtajana. Tätä ennen kukaan ei ole sanonut suoraan, että jos jäät paikoillesi, sinusta tulee katkera vanha akka. Niin muuten tulisikin. Oli hauskaa, että joku sanoi sen ääneen. Siitä tuli kova draivi, että jos se näkyy noin selvästi, niin asialle on pakko tehdä jotakin, Mynttinen naureskelee.

BBA Pia Adibe työskentelee toimitusjohtajan assistenttina Telinekatajassa, joka on erikoistunut palvelemaan asiakkaita telinealan vaativimmissa kohteissa. Häntä johtamistaidot ovat aina kiinnostaneet.

  • Olen aina opiskellut pääaineenani viestintää. Johtaminen on vaikuttamista, ja se kiehtoo minua. Koen suurta onnistumisen tunnetta, kun ihmiset tekevät asioita yhdessä ja syntyy hyvä lopputulos, Adibe kertoo.

Reilun vuoden ajan nykyisessä työpaikassaan työskennellyt Adibe kokee, että koulutuksen tärkeimpiä anteja on verkostoituminen.

  • Tässä saa kaleidoskooppista ajattelua, kun kuulee eri ihmisten vinkkeleitä samoihin asioihin. Se lisää viisautta. On eri asia kuulla miten ihmiset ajattelevat kuin vain lukea asioita kirjoista. Tässä joutuu pohtimaan naisjohtajuutta ja sitä olenko minä tosissani 10 vuoden päästä niissä tehtävissä. Koulutus on käynnistänyt muutosprosessin ja voisi sanoa että identiteettikriisinkin, hän pohtii.

Jokaisella opiskelijalla on oma mentor-organisaatio, jossa tehdään työssäoppimisjakso. Satu-Marja Mynttisen mentor on Onvest Oy:n toimitusjohtaja Maarit Toivanen-Koivisto.

  • Suomessa ei ole paljoa perheyrityksiä. On kiinnostavaa mennä katsomaan julkisen puolen vastapainoksi, miten nainen johtaa rautaisella ammattitaidolla menestyvää perheyritystä. En tiedä putkista mitään, mutta perheyrityksissä kiinnostaa tunnepuoli eli onko siellä tunne, että on pärjättävä yhtä hyvin kuin edelliset sukupolvet, Mynttinen pohtii.

Pia Adibe tekee työssäoppimisjakson nykyisessä työpaikassaan. Mentoreina hänellä on yrityksestä useampia osaajia. Strategiatyöskentely kiinnostaa.

  • Kun tulin töihin toissa vuonna, ehdin mukaan strategian viimeistelyyn. Rakennusalalla on nyt korkeasuhdanne menossa, joten on keskitytty tekemiseen ja liikkeenjohdollisten asioiden kehittäminen on luonnollisesti jäänyt vähemmälle.
    Nyt pääsen katsomaan kauempaa ja miettimään, mitä annettavaa minulla olisi yritykselle. Toki assistenttina yritän esittää asiat pieninä palasina, enkä yritäkään olla profeetta omalla maalla, hän arvioi.

Delfoi Akatemian 30 osallistujasta 21:llä on korkeakoulututkinto. Heistä 19 asuu pääkaupunkiseudulla ja 11 akselilla Tampere-Seinäjoki-Turku-Vaasa. Opiskelijoista 13 työskentelee yksityisellä sektorilla, 15 julkisella puolella ja 2 järjestöissä.

Delfoi Akatemia 2 -ohjelman hakuaika alkaa 1.4. ja päättyy 7.8.2006.
Tiedotustilaisuuksia järjestetään kevään aikana Seinäjoella, Turussa, Lappeenrannassa, Tampereella ja Helsingissä. Kakkosohjelma alkaa marraskuussa 2006.

Kymmenen kuukautta kestävä koulutusohjelma koostuu neljästä osa-alueesta: johtajuus ja toimintaympäristö, henkilökohtainen urakasvu, johtamistyö ja organi-saation johtamisvalmiudet. Opiskelu muodostuu lähiopetuksesta ja etäopiskelusta. Opiskelun tukena käytetään verkko-oppimisympäristöä.

Delfoi Akatemia -hankkeen toteuttavat yhteistyössä Helsingin kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus, Fakta & Fiktio Oy, HAUS Kehittämiskeskus Oy ja Seinäjoen koulutuskeskus, Aikuiskoulutus. Ohjelman osarahoittajia ovat Euroopan sosiaalirahasto ESR ja Sosiaali- ja terveysministeriö.

Lisätiedot: Armiliisa Pakarinen KM, projektipäällikkö, Helsingin kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus, puh. 040 8344 249, sähköposti: armiliisa.pakarinen(at)hse.fi

Teksti: Päivi Kapiainen-Heiskanen