Pienyrityskeskuksen pääsivulle
  Delfoi Akatemia Ohjelma Päättötyöt Raportit Uutisia Valokuvat

In English









Yhteystiedot


Delfoi Akatemia -johtamisvalmennus

Hankkeessa toteutettiin kaksi Delfoi Akatemia -johtamisvalmennus ohjelmaa:
Delfoi Akatemia-valmennusohjelma 1: 12.12.2005 - 31.10.2006 ja
Delfoi Akatemia-valmennusohjelma 2: 13.12.2006 - 2.10.2007

Delfoi Akatemia - Johtamisvalmennus

Kuva 1. Delfoi Akatemia -johtamisvalmennuksen sisällöt ja läpäisyteemat

Lähiopetus:
DA1: 10 seminaaria, Helsingissä, Seinäjoella ja Tampereella
DA2: 9 seminaaria yo. paikkakunnilla

Lähiopetusseminaareihin valmistauduttiin erilaisin ennakkotehtävin, joko yksilöllisesti tai pienryhmissä. Seminaarit kestivät kaksi päivää. Seminaarien 3-8 ensimmäisen päivän päätteeksi ohjelmassa oli tutustuminen erilaisiin organisaatioihin.

Organisaatiot valittiin sen mukaan, 1) että niihin tutustuminen rikastuttaa osanottajien tietoja suomalaisesta työelämästä ja 2) että niissä toimii johtavassa asemassa nainen, joka toimi vierailun emäntänä.

Lähiopetusseminaareista saattoi olla pakottavista syistä poissa yhteensä kaksi päivää. Jos osanottaja ei päässyt osallistumaan, hän teki kirjallisen korvaavan tehtävän seminaariin liittyvästä aiheesta, jotta hänen tietämyksensä seminaarin teemasta olisi riittävä päättötodistuksen saamiseksi.

Etäopiskelussa osanottajat opiskelivat ohjatusti

  • osanottajien muodostamissa pienryhmissä
  • omassa mentor-organisaatiossaan, käytännön työelämässä.

Päättötyönä osanottajat tuottivat kokonaisuuden, joka pohjasi 1) Delfoi Akatemian antiin ja 2) mentor-organisaatiossa syntyneisiin ajatuksiin ja kokemuksiin.

Valmennusohjelman tavoitteet

  • Vahvistaa naisten asemaa tasa-arvoiseen yhteiskuntavastuuseen työelämän esimiestehtävissä
  • Kehittää naisten johtamisvalmiuksia sovellettavaksi erilaisissa organisaatioissa
  • Urasuunnittelun tukeminen
  • Ammatillisen verkostoitumisen vahvistaminen

Opetusohjelma

Alla on kuvattu Delfoi Akatemia 2 -valmennusohjelmassa noudatettu malli, sillä se kehitettiin 1. ohjelman kokemusten pohjalta.

1. Yhteinen tulevaisuus

Seminaarin tavoitteena on
  • luoda näkymä tulevaisuuden johtamishaasteisiin
  • avata Delfoi Akatemia yksilö- ja ryhmäprosessina

Opetuksen sisältö:

  • näkymiä tulevaisuuteen: mitä tulevaisuudentutkimus sanoo tulevaisuudesta
  • naiset johtajina: tutkittua tietoa naisten urasta johtajana
  • mitä johtajuus ja johtaminen on ? johdanto tulevaan valmennusohjelmaan
  • perehdytys yhteiseen verkko-oppimisympäristöön
  • suurryhmän tutustuminen sekä ryhmäytyminen pienryhmiin

Välitehtävä pienryhmissä:

  • pienryhmät kokoavat ajatuksia johtajuudesta ja johtamisesta annettujen kirjallisuussuositusten pohjalta
    • pienryhmät tutustuvat ja organisoituvat
    • pienryhmät tuottavat 2. seminaarin aloitusta varten pohjustuksen työskentelylle

2. Minä johtajana

Seminaarin tavoitteena on

  • antaa peruskäsitys siitä, millaista johtajuutta nykyajan organisaatiot edellyttävät
  • antaa osanottajille eväitä hahmottaa omia johtajaominaisuuksia: vahvuuksia ja kehityshaasteita

Opetuksen sisältö:

  • millaisia ihmisiä työyhteisöissä: yksilön tarkastelua eri muuttujien valossa
  • miten erilaisuus on nosteena ja esteenä ryhmässä: ryhmän toiminnan dynamiikkaa
  • oman johtajuuden tarkastelua em. tiedon valossa
  • johtajan jaksaminen yhtenä johtamisosaamisen muotona
  • läpäisyteeman vahvistus: johtajaidentiteetin muotoutuminen

Välitehtävä pienryhmissä:

  • keskinäisen jaksamistuen hahmotus ja sopimukset toteutuksesta
    • pyritään vahvistamaan osanottajien keskinäisen työskentelyn rakentumista

3. Toimintajärjestelmät ja johtaminen

Seminaarin tavoitteena on

  • käydä läpi organisaatioajattelun peruskäsitteitä
  • selvittää erilaisten organisaatiomuotojen eroja ja yhteisiä piirteitä perustehtävän ja toimintajärjestelmien näkökulmasta
  • antaa yleiskäsitys strategisesta johtamisesta

Opetuksen sisältö:

  • organisaatioajattelun peruskäsitteitä johtamistyön viitekehyksenä
  • johtaminen EFQM-mallin näkökulmasta
  • strategisen johtamisen perusteet, erityisesti Balanced Score Card -mallin näkökulmasta (johdanto BSC:iin)
  • mentor-organisaatiotyöskentelyn käynnistys
  • organisaatiovierailu ja siihen liittyvä "Minä johtajana" -alustus
  • läpäisyteeman vahvistus: systeemisen ajattelun taito

Välitehtävä:

  • opiskelijat hankkivat mentor-organisaation itselleen
    • päämääränä on, että osanottajat saavat yhteyden organisaatioon, jossa he voivat tutustua johtamisen arkeen ko. organisaatiossa

4. Talouden hallinta johtamisessa

Seminaarin tavoitteena on

  • selvittää erilaisten organisaatioiden taloushallinnon perusteita
  • kehittää osanottajien taloudellisen ajattelun tietoja ja taitoja
Opetuksen sisältö:
  • taloushallinnon peruskäsitteet tilinpäätöstietojen ymmärtämiseksi
  • tilinpäätöksen tulkinta erilaisten mittarien valossa
  • miten taloustiedoilla johdetaan
  • organisaatiovierailu ja siihen liittyvä "Minä johtajana" -alustus
  • läpäisyteeman vahvistus: taloudellisen ajattelun kokonaishallinta

Välitehtävä:

  • mentor-organisaatio -opiskelun käynnistys
    • verkostotapaamiset mentor-organisaatioille ja opiskelijoille

5. Työyhteisön johtaminen

Seminaarin tavoitteena on

  • antaa osanottajille eväitä työyhteisön arkijohtamiseen

Opetuksen sisältö:

  • ryhmän, tiimin muotoutuminen ja toimintakyky johtamisen näkökulmasta
  • arvot, odotukset, ura-ankkurit ym. työnteon motivaattoreina ja sitouttajina
  • yhteisö vuorovaikutusareenana arkijohtamisen haasteena
  • johtajan vuorovaikutustaidot: kannustuksesta korjaavaan palautteeseen
  • valmistautuminen päättötyön tekoon
  • organisaatiovierailu ja siihen liittyvä "Minä johtajana" -alustus
  • läpäisyteeman vahvistus: esimiehen vuorovaikutustaidot

Välitehtävä:

  • päättötyön teeman ja otsikon määrittely - ryhmätyö/yksilötyö
    • päämääränä on saada aikaan kokonaisuus, josta osanottajalla on aito hyöty jatkossa

6. Johtamisen hallinnolliset vastuut ja velvollisuudet

Seminaarin tavoitteena on

  • antaa osanottajille peruskäsitys johtamisen hallinnollisista vastuista ja velvollisuuksista

Opetuksen sisältö:

  • työlainsäädännön keskeiset periaatteet: mitä jokaisen esimiehen on tiedettävä
  • tasa-arvon toteuttamisen periaatteet työpaikoilla
  • esimiestyön hallinnolliset velvoitteet työsuhteen eri vaiheissa: rekrytoinnista erohaastatteluun
  • väliarviointiin valmistautuminen
  • organisaatiovierailu ja siihen liittyvä "Minä johtajana" -alustus
  • läpäisyteeman vahvistus: tasa-arvo johtajuudessa

Välitehtävä:

  • väliarviointi yksilö- ja pienryhmäarviointina
    • väliarvioinnissa osanottajat pohtivat toteutunutta opetusta suhteessa tehtyihin HOPS:eihin. Saatuja tietoja hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan valmennusohjelman 7.-9. seminaarien sisältöjen täsmentämisessä

7. Asiakkuuksien johtaminen sekä kumppanuus ja verkostoituminen tuloksenteon tukena

Seminaarin tavoitteena on

  • antaa osanottajille eväitä ymmärtää, miten johtamisella vaikutetaan asiakkuuksien syntyyn ja kehittymiseen
  • vahvistaa osanottajien taitoja luoda sekä kehittää kumppanuuksia ja verkostoja

Opetuksen sisältö:

  • organisaation perustehtävän ja strategian määrittäminen asiakkuuden näkökulmasta
  • asiakassuhteen johtaminen operatiivisena työnä
  • kumppanuus- ja verkostoitumisratkaisut organisaation menestystekijöinä: mitä, miten ja milloin on hyötyä/haittaa toimia itsenäisesti, milloin yhteistyössä muiden kanssa
  • organisaatiovierailu ja siihen liittyvä "Minä johtajana" -alustus
  • läpäisyteeman vahvistus: ratkaisukeskeisen työskentelyn taito

Välitehtävä:

  • kesäkaudella opiskelijat keskittyvät mm. mentor-organisaatio -opiskeluun ja päättötyön valmisteluun

8. Muutosjohtaminen ja organisaation kehittäminen

Seminaarin tavoitteena on

  • antaa peruskäsitys muutoksen management- ja leadership-johtamisesta
  • perehdyttää Balanced Score Card -mallin käyttöön johtamisen käytännön työkaluna

Opetuksen sisältö:

  • muutosprosessi johtamistoimenpiteenä
  • BSC:n käyttö strategisen suunnittelun työvälineenä: käytännön esimerkkejä ja harjoituksia
  • ihmisten johtaminen muutoksessa
  • valmistautuminen valmennusohjelman lopettamiseen: tehtävien suoritusten tarkistus
  • organisaatiovierailu ja siihen liittyvä "Minä johtajana" -alustus
  • läpäisyteeman vahvistus: systeemisen ajattelun taito, sekä esimiehen vuorovaikutustaidot

Välitehtävä:

  • päättötyön saattaminen valmiiksi
    • päättötöistä annetaan kommentoiva palaute

9. Tästä eteenpäin - johtajan urapolulle

Seminaarin tavoitteena on

  • antaa eväitä huomioida esimiestyössä tulevaisuuden inhimillisiä ja yhteiskunnallisia velvoitteita
  • päättää valmennusohjelma

Ohjelman sisältö:

  • skenaariotyöskentelyn perusteet: miten katsoa tulevaisuuteen
  • oma johtamispolku päättötöiden valossa
  • valmennusohjelman arviointi pienryhmissä
  • valmistautuminen yksilö- ja mentor-organisaatioarviointiin (toteutetaan kuukauden sisällä valmennusohjelman päättymisestä)
  • miksi kannattaa tähdätä johtajaksi: kannustuksen sanoja osanottajille
  • päätösseminaariin liittyvä seremonia